”Ai, kun teillä on täällä kiva leikki!”

On kirpeä pakkasaamu päiväkodin pihalla, 3-4 -vuotiaita lapsia vilistää sinne ja tänne, hymyt ja naurun kiljahdukset siivittävät huurteista ilmaa. Viiden lapsen ryhmä on leikkimässä pihan perällä. Kasvattaja pyörähtää pihan perukoille katsomaan lapsia ja tuumaa: ”Ai, kun teillä onkin kiva leikki täällä!”, ja ilmoittaa, että kohta lähdetään sisälle lounaalle. Matias ja Sanni jatkavat ämpäreiden täyttämistä ja kuljettavat niitä myytäväksi leipomoon, josta vastaavat Tiia ja Eetu järjestellen juuri myyntipöytää ja koristellen valmiita hiekkakakkuja. Emmi istuu maassa hieman muista kauempana selkä käännetty heihin.

Tämä hyvin tavallinen, arkinen tilanne on varmasti kaikille kasvattajille tuttu; päiväkodin arki on täynnä erilaisia kohtaamisia, tunteita ja kaikkia ääniä sekä värejä. Olen omalla tutkimuspolullani paitsi siirtynyt lastentarhanopettajan roolista tutkijan rooliin, viettänyt aikaani monissa päiväkodeissa videokuvaten, nauhoittaen ja kirjoittaen ylös ihan tavallista arkea, yrittäen väitöskirjan verran ymmärtää, mistä yhteenkuuluvuudessa on oikein kysymys (http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1881-6).

Olen pysähtynyt pohtimaan, miten tunne kuulua johonkin muodostuu sekä tarkastellut, kuinka yhteenkuuluvuutta arjen monenlaisissa suhteissa tehdään ja tuotetaan (mm. Yuval-Davis, 2011). Leikki ystävien kanssa nousee esille yhtenä tärkeimpänä asiana lapselle varhaiskasvatuksessa; ne hetket, kun saa jakaa ilot ja murheet ystävän kanssa ja tehdä asioita yhdessä, esimerkiksi hiekkakakkuja.

Palataan vielä tuohon kirpeään aamuun päiväkodin pihalla. Muutamaa hetkeä aiemmin sain seurata seuraavaa tapahtumaketjua. Ulkoiluhetken aluksi Tiia ja Emmi olivat yhdessä keinumassa, kunnes päättivät mennä mukaan Matiaksen, Sannin ja Eetun leipomoleikkiin. Tyttöjen lähestyessä leikkijöitä Eetu tuumaa, että vain Tiia saa tulla heidän leipomoleikkiin mukaan, ja näin ollen Emmi istahtaa maahan ja kääntää selkänsä muille. Menee hetki, Tiia lähestyy Emmiä ja ojentaa hänelle sangon ja lapion. Leipomossa on kiirettä, apua tarvitaan, Emmi menee mukaan leikkiin.

Tutkimukseni valossa leikki näyttäytyy hyvin keskeisenä areenana, jossa lapset päivittäin tasapainoilevat etsien ystäviä ja paikkaansa ryhmän jäsenenä. Tuona aamuna lasten hetkellinen erimielisyys ratkesi onnellisesti, tultuaan ensin poissuljetuksi, Emmi löytää paikkansa leikissä. Yhteenkuuluvuus ja sen vastakkainen voima, poissuljetuksi tuleminen, rakentuvat päivittäisissä kohtaamisissa päiväkodin arjessa aina uudelleen ja uudelleen. Näitä ilmiöitä tehdään hyvin pienillä ilmeillä ja eleillä, kuten käden ojentamisena kohti toista, pyyntönä tulla leikkimään ja toisaalta sanallisesti poissulkemalla, kuten kertomuksen Eetu tekee tai vaikkapa pienellä tönäisyllä.

Usein lasten leikki näyttää sopuisalta ja kivalta, jos sitä hetkellisesti katsoo kauempaa. Valitettavasti lasten leikeissä tapahtuu myös paljon muutakin kuin kivoja asioita. Näissä hetkissä kasvattajalla on tärkeä merkitys; kuunnella ja nähdä leikissä tapahtuvia valtataisteluita, poissulkemisia ja puuttua leikin kulkuun. Konfliktitilanteet leikeissä ovat arkisia asioita, jotka voidaan toisaalta nähdä myös mahdollisuutena oppia uutta; yhdessä olemista, toisen kuuntelemista ja neuvottelutaitoja.

Lapset ovat hyviä ratkaisemaan erimielisyyksiä, ja kasvattaja voi olla tilanteessa mukana ja auttaa keskustelussa tarvittaessa eteenpäin, jakaa puheenvuoroja ja tiedustella lasten ajatuksia tilanteen ratkaisemiseksi. Kasvattajan tehtävänä on olla tilanteissa mukana sensitiivisellä otteella, auttaa lapsia löytämään leikissä yhteinen sävel, sanoittaa lasten tunteita ja tukea lapsia löytämään oma paikkansa ryhmässä sekä vahvistaa näin yhteenkuuluvuutta.

Vain pysähtymällä lasten leikkien äärelle ja menemällä mukaan leikkeihin, voimme ymmärtää mitä leikin tiimellyksessä oikeasti tapahtuu ja mitkä asiat ovat lapsille tärkeitä. Sitä kautta me aikuiset voimme oppia jotain hyvin merkityksellistä lapsista ja lapsuudesta. Tutkimusta tehdessäni koen olleeni etuoikeutettu, olen saanut lapsilta kutsun tulla mukaan heidän leikkeihin ja päässyt kokemaan sitä tunteiden kirjoa, jota yhdessä leikkiminen saa aikaan. Leikkiminen koskettaa, jos sille antaa mahdollisuuden.

KT, tutkijatohtori Jaana Juutinen
Oulun yliopisto
jaana.juutinen@oulu.fi

Lähteitä ja lukemista:
Juutinen, J. (2018). Inside or outside? The small stories about the politics of belonging in preschools. Oulun yliopisto.
Viljamaa, E., Estola, E., Juutinen, J., & Puroila, A.-M. (2017). Patjakasan äärellä – yhteentulemia ja erilleen vetäytymisiä päiväkodissa. Varhaiskasvatuksen tiedelehti 6 (1), 2–21.
Yuval-Davis, N. (2011). The politics of belonging: Intersectional contestations. London, United Kingdom: Sage.

Jaa artikkeli: