“Askartelu on parasta!”

Kieli keskellä suuta.

Tarkka tähtäys ja tyytyväinen ilme. “Askartelu on parasta!”, totesi kirkkaalla äänellä pellavapäinen tyttö sormet liimassa. ”Tästä tulee hiiren lelu tai voi tästä tulla pääsiäiskoristekin”, hän jatkoi. Pukkilan Terhokerhossa kävi vilske ja vilinä, kun noin parikymmentä lasta, puolenkymmentä aikuista ja kourallinen Hyvinvointikeskus Onnin asukkaita askarteli pääsiäiskortteja, virpomisvitsoja, hiiren leluja ja jopa pääsiäisaiheisia lennokkeja. Hilekynät, liimat, pahvit ja paperit saivat kyytiä, ideoita jaettiin yhdessä muiden kanssa ja lasillinen mehua auttoi jaksamaan.  Askartelun suosiosta kerholaisten keskuudessa oli leikkilähetti Petra Kosonenkin samaa mieltä. Sitä tehdään kerhossa kaikkein mieluiten.

Pukkilan Terhokerho on aloittanut toimintansa viime syksynä ja kokoontuu kerran kuukaudessa. Aluksi kokoonnuttiin läheisellä kirjastolla, mutta ikäihmisten mukaan saamisen kannalta koettiin Hyvinvointikeskus Onni paremmaksi paikaksi.  Ikäihmiset jotka asuvat Hyvinvointikeskus Onnissa pääsevät esteettömästi siirtymään kerhotiloihin ja toisaalta voivat lähteä sieltä vaikka aiemmin lepäämään omiin tiloihin kun siltä tuntuu. Pukkilan Terhokerhossa on toimintaa mahdollistamassa kolme leikkilähettiä. Petra Kosonen lisäksi kerhossa mukana häärää Riitta Myyrä ja Salla Huuhka. Aina ei haittaa jos kaikki eivät ole paikalla, mutta työnjako tekemisen, suunnittelemisen, varusteiden hankkimisen ja markkinoimisen kanssa sujuu kitkattomasti kun tehtävää on jakamassa useampi aikuinen. Toukokuun kerhossa tehdään Äitienpäivä kortteja ja 13.5. juhlitaan tietenkin Leikkipäivää. Toritapahtumassa on luvassa ainakin taikuriesitys.   Kevätkauden Terhokerhot huipentuvat yhteiseen retkeen läheiselle lammastilalle. Kun läheisen lammastilan pikkukaritsat näkevät päivänvalon, saavat he Terhokerholaisista monta iloista rapsuttajaa seurakseen.

Vapaaehtoinen leikkilähettihanke

Suunnittelija

Marita Haapasalo

Jaa artikkeli: