Hippaleikistä on moneksi

Kesää on vielä hyvän matkaa jäljellä ja sää näyttää suosivan ulkona telmimistä. Hippa (litta) on helppo ja hauska seuraleikki ja lisäksi hyvä liikuntaleikki niin lapsille kuin aikuisille. Perinteisestä hipasta on ajan myötä syntynyt monia erilaisia muunnelmia. Ovatko esimerkiksi nämä kaikki jo tuttuja?

Töpselihippa
Valitkaa yksi leikkijöistä hipaksi. Kun hippa saa kiinni jonkun leikkijöistä, tämä jähmettyy paikoilleen kädet lanteilla. Muut leikkijät voivat pelastaa kiinnijääneen työntämällä omat kätensä tämän vartalon ja käsien väliin jääviin ”töpselinkoloihin”. Vaihtakaa välillä hippaa. Jos leikkijöitä on enemmän, voitte valita myös useamman kuin yhden hipan.

Banaanihippa
Valitkaa yksi leikkijöistä hipaksi. Kun hän saa jonkun kiinni, leikkijän täytyy jäädä paikoilleen banaaniksi eli nostaa kätensä korkealle ylös pään päälle. Muut leikkijät voivat pelastaa kiinnijääneen ”kuorimalla banaanin” eli laskemalla kiinnijääneen kädet takaisin alas vartalon viereen. Vaihtakaa välillä hippaa.

Lohikäärmehippa
Tämä leikki tunnetaan myös nimellä Kuka pelkää lohikäärmettä/mustekalaa? Rajatkaa tietty alue kiinniottoalueeksi esimerkiksi tolpilla, kivillä tai kepeillä. Valitkaa leikkijöistä yksi tai useampi lohikäärmeeksi. Muut leikkijät lähtevät juoksemaan kiinniottoalueen läpi. Lohikäärme yrittää saada kiinni mahdollisimman monta leikkijää. Kiinnijääneet jäävät alueen sisäpuolelle lohikäärmeiksi. Leikkiä jatketaan, kunnes kaikki leikkijät ovat joutuneet kiinniotetuiksi ja muuttuneet lohikäärmeiksi.

Puuhippa
Kukin leikkijä valitsee itselleen kodiksi puun. Yksi leikkijöistä on ilman puuta eli hippa. Kun hippa huutaa: ”Talo palaa, pakko vaihtaa!”, täytyy kaikkien leikkijöiden vaihtaa puuta. Hippa yrittää kaapata itselleen puun. Leikkijä, joka jää ilman puuta, on uusi hippa.

Kiinalainen hippa
Valitkaa yksi leikkijöistä hipaksi. Kun hän saa jonkun kiinni, tulee tästä uusi hippa. Uuden hipan täytyy pitää kättään siinä, mihin edellinen hippa häntä kosketti, kunnes saa jonkun toisen leikkijöistä kiinni. Hippa tietenkin yrittää aina koskettaa mahdollisimman hankalaan paikkaan, kuten nilkkaan.

Halaushippa
Tässä leikissä halaus on turva. Valitkaa yksi leikkijöistä hipaksi, joka määrää halausryhmän koon. Hippa saa muuttaa ryhmän kokoa leikin aikana. Ollakseen turvassa, leikkijöiden pitää muodostaa hipan määräämän kokoinen halausryhmä. Turvassa saa olla vain hetken ja sitten kaikkien on jatkettava juoksemista. Kun hippa saa jonkun leikkijöistä kiinni, tulee hänestä uusi hippa.

Peikkohippa
Valitkaa leikkijöistä neljä peikkoa. Peikot ovat huoneen tai tilan eri nurkkauksissa kukin omassa onkalossaan. Muut leikkijät juoksevat ympäri tilaa. Kun leikinohjaaja antaa merkin, lähtevät peikot ottamaan leikkijöitä kiinni. Kun peikko saa jonkun kiinni, hän kuljettaa saaliinsa kädestä taluttaen omaan onkaloonsa, missä kiinnijäänyt kivettyy risti-istuntaan. Kun kaikki on saatu kiinni, peikot laskevat saaliinsa. Eniten kiinni saanut voittaa.

Sokko
Valitkaa yksi leikkijöistä sokoksi ja sitokaa tämän silmät hyvin liinalla. Muut leikkijät eivät pakene, vaan kiusoittelevat sokkoa liikkumalla hänen lähellään ja väistämällä aivan viime hetkellä. Kun sokko saa jonkun kiinni, tulee tästä uusi sokko. Sokkoa voidaan pelata myös niin, että sokon täytyy ensin tunnustelemalla tunnistaa kiinnisaamansa leikkijä, ennen kuin sokko vaihtuu.

Viimeinen pari uunista ulos
Tähän leikkiin tarvitaan pariton määrä leikkijöitä. Leikkijät asettuvat parijonoon. Pariton leikkijä eli hippa menee parijonon kärkeen ja huutaa: ”Viimeinen pari uunista ulos!”. Huudon kuultuaan takimmainen pari lähtee juoksemaan eteenpäin, kumpikin omaa puoltaan parijonon sivuitse niin pitkälle, että jälleen tavoittavat toisensa. Hippa saa katsoa taakseen ja lähteä liikkeelle vasta, kun juokseva pari ohittaa hänet. Hippa yrittää saada jommankumman juoksijoista kiinni ennen kuin nämä tavoittavat toisensa. Jos hippa saa toisen kiinni, tulee kiinniotetusta ja hipasta uusi pari parijonon kärkeen ja parittomaksi jääneestä leikkijästä tulee uusi hippa.

 

Julkaistu: 27.7.2016

Jaa artikkeli: