Isät ja leikki
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

Isät ja isoisät ovat aina olleet hyviä leikkijöitä. Leikkimielisyys ja leikinlasku kuuluvat muutoinkin heidän tyyliinsä lähes kaikessa vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Tämä on tullut esiin myös lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa – jopa niin selkeästi, että leikkimielisyyttä on pidetty yhtenä isyyttä parhaiten luonnehtivana piirteenä. Vanhemmuuden asiantuntijat ovat suhtautuneet tähän kuitenkin varovaisen pidättyvästi: onhan se hyväkin, että isät ovat hauskoja, mutta huumorilla ei voi kuitata kaikkia vanhemman vastuulla olevia asioita.

Tasa-arvoisen isyyden puolestapuhujana olen itsekin yleensä sivuuttanut isien leikillisyyden ja ollut huolissani eritoten siitä, miten miehet voisivat ottaa isyytensä entistä vakavammin. Mutta jospa leikki onkin juuri se miesten juttu, jonka kautta tulee myös muu isyyteen sitoutuminen. Tasa-arvohan ei edellytä samanlaisuutta. Pitäisikö miesten luontaista leikkimielisyyttä pikemminkin rohkaista ja hyödyntää sitä tehokkaammin isän ja lapsen välisen hyvän suhteen rakentamisessa?

Voidaan puhua jopa luontaisesta ominaisuudesta, sillä tutkimustiedon mukaan jotkin asiat näyttävät luontuvan isille äitejä helpommin. Lasten kanssa leikkiessä isien vahvuuksia näyttävät olevan mm. selkokielisten ohjeiden antaminen, ”lihasten laajoja liikeratoja” edellyttävät leikit, lasten ”sparraaminen” rohkeutta kysyviin suorituksiin sekä tietynlaisen huolettomuuden ja uhkien aavistamattomuuden ilmapiirin luominen. Ja vaikka pieni muksahdus leikissä sattuisikin, isät ovat taitavia puhaltamaan itkun sammuksiin ja auttamaan mustelman unohtamisessa. Jostakin syystä isät saavat lapset helpommin myös yrittämään sitkeästi uudelleen. Lapset siis selvästi hyötyvät isän erilaisesta tyylistä.

Luontaisuuden ohella kyse voi olla myös ikiaikaisesta mieskulttuuristamme. Asiat sujuvat hyvin miesryhmässä silloin, kun ylläpidetään yhteistä hyvää tuulta leikkimielisyyden avulla: vitsaillaan, käytetään käänteishuumoria kiperissä tilanteissa tai lasketaan leikkiä pelottavien asioiden kustannuksella. Tämä on ollut kautta aikojen miesten yksi selviytymiskeino oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa. Monet ammattikasvattajat saattavat kyseenalaistaa tällaisen mieshuumorin käytön lasten kanssa, mutta isän leikkimielisyys voi olla juuri se väylä, jonka kautta hänen ainutkertainen toisenlaisuutensa pääsee esille. Tietenkin on varottava ainakin kahta asiaa. Lapsen yritystä kertoa pahasta mielestään tai ahdistavasta asiasta ei saa mitätöidä lyömällä se leikiksi, eikä käänteishuumoria (mm. narraaminen, tosiasian päinvastaiseksi kääntäminen) pidä käyttää, jos lapsi ei vielä ole oppinut katsomaan totisen naaman taakse.

Leikki ja leikinlasku voivat antaa isälle ja lapselle yhteisen kielen, josta voi tulla heidän ikioma juttunsa koko loppuiäkseen. Aina ei tarvita edes sanoja, koska ilmeet (tai ilmeettömyys) kertovat jo kaiken tai yksi ainoa ele voi laukaista hetkessä pattitilanteen nauruksi. Tosin äiti saattaa jäädä tässä menossa välillä pihalle, kun ei ymmärrä, mikä isää ja lapsia näin huvittaa. Mutta ei kai tästä tule ongelmaa.

Jouko Huttunen, isyystutkija

Julkaistu: 25.6.2015