Leikillä liikkeelle

Iso osa lapsista ei liiku terveytensä kannalta tarpeeksi. Toinen ääripää taas liikkuu jo niin paljon, että se käy melkeinpä työstä. Vähän liikkuvat eivät välttämättä ole löytäneet liikuntamuotoa, joka itsessään tuottaisi iloa, ja paljon liikkuvilla tekeminen taas muuttuu helposti hyvin totiseksi jo varhaisessa vaiheessa. Arjen liikkuminen on vähentynyt huomaamatta ja liikunta muuttuu helposti mielikuvissa vain ohjatuksi harrastukseksi, jota tehdään tiettynä ajankohtana irrallaan arjen kulkemisista ja kotoisista puuhista.

Leikki tarjoaa lähes rajattomasti mahdollisuuksia liikkua erilaisilla tavoilla. Leikki luo pohjan arjen liikkumiselle, sillä leikkiminen ei juurikaan katso aikaa tai paikkaa. Leikin sisällä oleva liike on läsnä kaikkialla: olohuoneissa, kotipihoissa, leikkipuistoissa ja lähimetsässä. Leikin liikuttamat keksivät itse mitä moninaisempia tapoja liikkua ilman, että kukaan ohjaa liikkumista.

On helppo unohtaa, että niin pysyvä liikuntaharrastus kuin myös kilpaurheilukin lähtevät leikin ilosta. Lapset toki löytävät liikuntaharrastuksen pariin usein vanhempiensa avulla, mutta harrastukseen jäädään, jos liikkuminen lajin parissa tuottaa iloa. Tekemisen itsessään täytyy motivoida ja innostaa. Kilpaurheilussa menestymiseen vaadittaviin harjoitustuntimääriin on lähes mahdotonta päästä, ellei laji tarjoa leikinomaista iloa. Leikkiin sisäänkirjoitettu liike on liikunnan ja urheilun ytimessä.

Mikä parhainta, leikki liimaa ihmisiä yhteen. Leikki vetää erilaisia ihmisiä samaan porukkaan ja opettaa ennakkoluulottomuutta monestakin eri näkökulmasta katsottuna. Leikkiminen on mitä parhain tapa päästä kohtaamaan uusia ihmisiä ja tilanteita. Liikunta ja leikki tarjoavat myös kanavan ilmaista itseään silloinkin, kun sanat eivät riitä. Leikki on kivijalka, jolle liikunnallinen elämäntapa ja hyvinvointi rakentuvat pala kerrallaan.

Voimisteluliiton Liiku mun kaa -hankkeessa lisätään matalan kynnyksen liikuntaa koulupäiviin ja koulupäivien yhteyteen. Tarkoituksena on saada lapset ja nuoret itse suunnittelemaan, toteuttamaan ja ideoimaan eteenpäin koulupäivänaikaista liikuntaa ja hyödyntämään koulujen pihojen ja muiden tilojen luomia mahdollisuuksia. Tavoitteena on tarjota kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuuksia löytää liikunnan ilo. Hanke tarjoaa voimistelumaailman vinkkejä koulupäivien liikunnallistamiseen esimerkiksi Rope Skippingin eli naruhyppelyn sekä voimistelua ja parkour-tyyppistä liikkumista yhdistävän Freegymin teemoilla.

Jenni Tuomela
projektipäällikkö
Suomen Voimisteluliitto

Jaa artikkeli: