Leikki 2.0 on seikkailu
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

Tänä syksynä Koko Suomi leikkii -hankkeen yhteydessä toteutetaan Terhokerhoille suunnattu yhteisötaideteos. Käsikirjoittamani Leikki 2.0 -teoksen yksi lähtökohdista on ollut innostaa aikuisia heittäytymään mukaan leikin maailmaan, lasten opastamana ja avustamana.

Olen työskennellyt lähes koko urani ajan aikuisten kanssa, tehden teoksia, joissa aikuiset pääsevät kokeilemaan, testaamaan ja leikkimään erilaisilla mahdollisuuksilla arjen keskellä. Lasten kanssa innostuin työskentelemään sen jälkeen, kun huomasin, että juuri he ovat avainasemassa, jos puhumme leikin asiantuntijuudesta.

Suomessa sana ”leikki” rinnastetaan usein etuliitteeseen ”vain”. Jokin on ”vain” leikkiä, tai jokin on kuin ”lasten leikkiä”. Englanninkielinen sana ”play” sen sijaan käsittelee luovuuden ydintä paremmin, sisällyttäen yhteen sanaan niin kokeilun, testailun, uteliaisuuden, pelin kuin leikkimisenkin.

Rutiinit luovat turvaa, mutta toisto tappaa. Emme kasva yksilöinä emmekä yhteiskuntina ilman kokeilua, testausta, toisin tekemistä. Leikki on tila, jossa kaikki on mahdollista ja jossa jokainen todellisuus on yhtä aikaa aivan yhtä totta.

Varsinkin tänä syksynä useassa mediassa on nostettu esiin Suomen tai suomalaisten lamaantuneisuus, arkuus sekä haluttomuus ottaa riskejä. Onneksi on ainakin yksi selvä ikäryhmä, jossa tätä lamaantuneisuutta ja riskin karttamista ei kuitenkaan näy: pienet lapset. Niin vain nämä taaperot opettelevat kävelemään, kaatuvat ja nousevat taas. Maistelevat sanoja, oppivat tunnistamaan uusia asioita. Uteliaisuus ja riskin ottaminen ovat peruslähtökohtia kehittymiselle ja eteenpäin menemiselle.

Jostain syystä taito olla rohkeasti utelias katoaa kasvamisen myötä valtaosalta aikuisia. Epäilemme uusia asioita, pelkäämme epäonnistumista, nolostelemme, pidämme tiukasti kiinni totutuista toimintatavoista ja kontrolloimme niin itseämme kuin muitakin mitä moninaisimmin keinoin. Olemme haluttomia kokeilemaan uusia asioita — ruokareseptit vielä menee, mutta entäpä, jos lapsi ehdottaa, että nukkuisimme viikon verran vaatekaapissa sängyn sijaan? Sama epäileminen ja haluttomuus näkyvät myös työpaikoilla.

Loppujen lopuksi kyse on luottamuksesta. Siitä, uskallammeko hypätä kohti tuntematonta ja siitä, milloin tunnistamme, onko hyppy kannattavaa vai ei.

Väitän, että yksi suurimmista asioista, jonka lapset voivat aikuisille opettaa, on luottamus, rohkeus ja kyky hypätä mukaan tuntemattomaan ilman tämän tuntemattoman arvottamista ”hyväksi” tai ”huonoksi”. Tälle opille Leikki 2.0 raivaa tilaa. Yhdessä tekeminen, yhdessä oleminen ja jonkin asian ihmettely tuovat sekä aikuiset että lapset jaetun todellisuuden äärelle, jossa kaikelle, myös tutulle ja oudolle, on tilaa.

Meiju Niskala, esitystaiteilija, kirjailija

Julkaistu 9.10.2015