Leikki keventää taakkaa

Jokainen meistä tarvitsee joskus apua. Melkein jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana vaikean tilanteen, josta ei selviä ilman toisia ihmisiä ja heidän apuaan.

Mikä vaikean tilanteen keskellä tuo iloa? Mikä keventää taakkaa? Onko mitään parempaa kuin naurunremakka juuri silloin kun asiat eivät ole ihan mallillaan?

Nauru, ilo ja leikki auttavat unohtamaan ikävät asiat hetkeksi. Hetken hengähdystauko on usein tarpeen arjessa. Vaikka leikkiminen on kivaa ja siitä saa mielihyvää, siitä myös oppii paljon. Lapsen on helpompi käsitellä vaikeita asioita leikin kautta. Voidaanhan leikkiä käyttää terapeuttisestikin.

Leikki on tärkeää kaikille lapsille, mutta erityisen tärkeää on muistaa leikkiä turvakodeissa, vauvojen kanssa tai lasten kanssa joiden vanhemmat ovat juuri eronneet. Kriisin keskellä jaksaminen on koetuksella eikä varmasti leikkiminen ole ensimmäisenä mielessä. Juuri sen vuoksi meillä on yhdistyksissä upeita ammattilaisia tukena ja vapaaehtoisia mm. leikittämässä lapsia. Ja mikä tärkeimpänä palauttamassa lapsen näkökulmaa ja sen tärkeyttä vanhemman mieleen, joka ihan ymmärrettävistä syistä saattaa unohtua, kun voimat ovat vähissä.

Leikki ja lapsen kohtaaminen on merkityksellistä. Pysähdytään, löydetään ilon pilkahdus ja nauretaan yhdessä. Ollaan läsnä. Leikkiminen on yksi tie myönteiseen ja positiiviseen suhteeseen lapsen kanssa. Kun muut keinot tuntuvat olevan vähissä, niin tie yhteisymmärrykseen lapsen kanssa syntyy monesti leikin kautta.

Siksi haastankin juuri sinua heittäytymään leikin vietäväksi. Omassa lähipiirissäsi, kun huomaat jonkun tarvitsevan piristystä, tarjoudukin leikkikaveriksi. Leikkiä voi myös kauppareissulla, odottaessa bussia tai vaikka pyykkiä lajitellessa. Arjen puuhat saattavat viedä leikkien hieman enemmän aikaa, mutta ne tulevat tehdyksi yhdessä ja hyvillä mielin.

Leikkipäivänä on hyvä mahdollisuus koota iso porukka leikkimään yhdessä vaikka omalle kotipihalle. Tee kutsu oman talon ilmoitustaululle tai tipauta aika ja paikka yhteiselle leikille postiluukusta. Hienoja leluja tai muita välineitä ei välttämättä tarvita, leikit voidaan ideoida yhdessä. Ja sitten vain katsomaan mitä tapahtuu! Luultavasti hetken päästä piha onkin täynnä naurua, iloisia kohtaamisia ja onnellisempia ihmisiä.

Emmi Hela
Kansalaistoiminnan asiantuntija
Ensi- ja turvakotien liitto

Jaa artikkeli: