Leikki kuuluu kaikille

Leikkiessä lapsi on parhaimmillaan
jossakin toisessa ulottuvuudessa, siellä minne aikuinen vain harvoin pystyy enää kiinnittymään. Leikki on lapselle turvapaikka, oma tila, jonka saa muokata mieleisekseen ja jonka omia sääntöjä aletaan rakentamaan sitä mukaa kun leikkiin liittyy toisia lapsia. Lapsi opettelee aluksi ottamaan toiset leikkiin liittyvät lapset mukaan rikastuttamaan omaa leikkikuplaansa. Toisen lapsen leikkikupla ja leikkikuplien liittäminen toisiinsa voikin olla antoisampaa kun omassa kuplassa yksin puuhailu. Aina tämä ei suju ongelmitta ja lapsi tarvitsee toisinaan aikuista, joka on seurannut leikin kehittymistä.

Leikki opettaa  lapselle monta asiaa, omaehtoisesti ja mielekkäällä tavalla. Pysähdy seuraamaan leikkiviä lapsia. Se ei ole ollenkaan turhanpäiväistä ajanhukkaa vaan leikkiessä lapset käyvät läpi oppimiaan asioita sekä juurruttavat niitä omaan elämäänsä. Lapset tarvitsevat myös aikuisia rinnalleen auttamaan mahdollistamaan leikin saattamalla lapsia yhteen mm. tarjoamalla leikille tilaa ja välineitä.

Leikki kuuluu kaikille, leikille ei ole ikärajaa, eikä se syrji. Leikki on ennen kaikkea lasten omaisuutta, lasten oikeus. Leikkimiseen ei tarvita pätevyyttä tai tutkintoa, ei sinisiä silmiä tai punaista tukkaa. Leikki ei erottele. Leikkimiseen tarvitaan kyllä mielikuvitusta. Leikki puolestaan mukautuu mutkattomasti osallistujiinsa. Mielikuvitus ja into taitavat olla leikin onnistumiseen vaadittavat ominaisuudet.

Olen joskus päässyt seuraamaan ylisukupolvista leikkiä, jossa leikkijöiden ikäero on 80 vuotta. Tämä hätkähdytti, leikkijöiden iällä ei ollut väliä, he löysivät yhteyden toisiinsa leikin avulla ja olivat samaa kuplaa leikin ajan. Olisiko niin, että parhaat leikit ovat elämän äärilaidoilla, mutta ne pystyvät kohtaamaan, jos tilaisuuksia tulee.

Olisikin aivan mahtavaa, jos kaikenikäisten leikkijöiden olisi mahdollista leikkiä useammin. Suomessa on jo rakennettu päiväkoti ja palveluasumista saman katon alle, mutta leikin ja kohtaamisen mahdollistamiseksi ei riitä fyysinen puite, tarvitaan myös henkilökunnalta aikaa saattaa yhteen heitä, joilta se ei itse onnistu. Pääsin vierailulle erääseen reilun vuoden toimineeseen taloon, joka oli rakennettu edellä kuvatusti. Puitteet kohtaamiselle olivat loistavat. Olin innoissani ja kysyin miten usein lapset ja ikääntyneet kohtaavat. Minulle toimintaa esitellyt työntekijä karautti kurkkuaan: olemme järjestäneet yhteisen joulu- ja kevätjuhlan. Siis vuoden aikana kahdesti. Arjessa hienot suunnitelmat eivät toiminee, koska henkilöstöä ei ollut riittävästi mahdollistamaan kohtaamiset eikä kukaan ollut ehtinyt tai halunnut alkaa suunnittelemaan mitä yhteistä voitaisiin tehdä.

Ikääntyessään ihminen säilyttää paremmin elämäniloaan, jos kykenee säilyttämään leikillisyyden. Leikki muuttaa muotoaan, mutta tämä asia myös on yllättänyt ikääntyneiden elämää seuratessani, vitsailu ja pienet kaikille hymyn huulille tuovat sutkautukset sekä pilke silmässä lisäävät hyvinvointia.

Tartutaan hetkeen ja leikkiin, mahdollistetaan leikki aina kun se on mahdollista. Leikki kuuluu kaikille!

Johanna Pérez
asiantuntija
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry.

Kuva: Vuokko Hurme

Jaa artikkeli: