Leikki pelastaa
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

Joukko aikuisia ihmisiä, äitejä, isiä, eläkeläisiä makoileelattialla, päät toistensa vatsan päällä ja nauraa makeasti. Kun yksi aloittaa naurun, on vatsan päällä loikoilevan mahdoton olla nauramatta. Niin hullunkuriselta tuntuu, kun toisen pehmeä vatsa hytkyy naurun voimasta pään alla, ja toisen pää oman vatsan päällä! Hihitys ja kikatus jatkuu, kun vaellamme salissa silmät sidottuina eri eläinten ääniä matkien, ja yritämme löytää kohtalotoverimme kaakattavien ja määkivien aikuisten joukosta. Toisen kana nimittäin voi olla ihan erilainen kuin toisen, lampaasta puhumattakaan. Terveisiä teatteriharjoituksista!

Vietän vapaa-aikaani ahkerasti teatteriharrastuksen parissa, kaiken ikäisten ihmisten seurassa. Nuorimmat ovat alle kouluikäisiä, vanhimmat mukana olijat ovat ylittäneet parhaimmillaan 80-vuoden iän. Leikki on olennainen ja tärkeä osa teatterin tekemistä, olipa tavoitteena hulvaton komedia, historiallinen draama tai kantaa ottava yhteiskunnallinen teos. Tavoite voi myös olla vain yhdessä olo ja ilo.

Näytelmää rakennettaessa näyttelijöiden välinen luottamus ja keskinäinen kunnioitus on ensiarvoisen tärkeää. Näytteleminen on aina dialogia, jossa näyttelijät tukevat toinen toisiaan. Yksin ei voi näytellä edes monologia. Silloinkin vuorovaikutus yleisön kanssa on menestymisen kannalta ratkaisevaa.

Erilaisten draamaharjoitusten ja leikkien kautta joukko oppii tuntemaan toisiaan, reagoimaan toisen liikkeisiin, tunteisiin ja kehon kieleen. Leikin keinoin luodaan rajat: miten lähelle toista uskallan mennä, miten suhtaudumme toinen toisiimme ja äkkiä vaihtuviin tilanteisiin. Leikin edetessä ohjaaja saa näyttelijöistä arvokasta tietoa, jota hän voi hyödyntää ohjaustyössä. Leikki auttaa myös keskittymään. Monissa draamaharjoituksissa tarvitaan aistiherkkyyttä, ketteryyttä ja nokkeluutta.

Lasten kanssa leikkiminen on helppoa, ja se on heille luontaista. Aikuisia pitää alkuun vähän patistaa ja rohkaista, mutta voin luvata, että kun alkuun päästään, ei leikille näy loppua! Toisinaan varsinaisista näytelmän kohtausharjoituksista ei tahdo tulla mitään, kun ryhmässä ystävystyneet, toisiinsa luottamaan oppineet näyttelijät unohtuvat kirmailemaan ja vitsailemaan keskenään.

Kun teatterin harjoitussali hiljenee, olo on rentoutunut, huoleton ja luottavainen. Samalla meidän aikuisten roolit kääntyvät takaisin arkeen. Puemme yllemme arjesta tutun, vakavan, uskottavan ja kunnioitusta herättävän kaavun, jonka suojassa uskallamme palata ihmisten ilmoille. Hymyt hyytyvät, perusilmeet ja otsarypyt palaavat. Sääli. Onneksi tiedän kokemuksesta, että ryhmän jäsenet malttavat tuskin odottaa seuraavaa harjoitusta. Viikon päästä harjoitussalin ovella otsarypyt taas sulavat, ja leikki jatkuu.

Leena Herlevi-Valtonen
Kirjoittaja on Suomen Vanhempainliiton viestinnän asiantuntija. Vapaa-aikanaan hän leikkii ja hassuttelee teatteriharrastuksen parissa, mutta usein myös omien, 17- ja 21-vuotiaiden lastensa seurassa.
Leenan motto: ”Leikki pelastaa”