Leikki tanssina, tanssi leikkinä
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

Istun katsomassa lasten ja nuorten kansantanssikatselmusta tanssivan nuoren äitinä Lahden konserttitalon katsomossa. Olen istunut samassa tilaisuudessa monta kertaa aikaisemminkin erilaisissa rooleissa: milloin ohjaajana, milloin tapahtuman järjestäjänä. Muistan, että jo monta vuotta sitten puhuimme, miten saisimme vahvistettua lasten roolia tapahtumassa niin, että he eivät olisi pelkästään tapahtuman osallistujia, tanssin esittäjiä ja raadin arvioinnin kohteita. Tätä on vahvistettu aikaisempina vuosina muun muassa lisäämällä raadin rinnalle lapsiraati ja ottamalla palautteessa huomioon ryhmän itselleen asettamat tavoitteet. Aikaisempiin vuosiin verrattuna nyt on menty suuri harppaus eteenpäin. Tarkastelukulmani koko tapahtumaan muuttuu hetkellisesti äidistä lapsinäkökulmatutkijaksi.

”Hei me näytetään ihan mummoilta. Leikitäänkö mummolaa?” Tämä iloinen huudahdus kuuluu punamekkoisen tyttöjoukon esityksestä. Huudahduksesta lähtee liikkeelle taidokas tanssi, joka kuvaa tyttöjen mummolaleikkiä huiveineen ja lankapuhelimineen. Lankapuhelin ei taivu selfien ottamiseen, mutta sen kanssa voi limbota ja siitä saa aika hyvän kaulakorun. Ohjaaja kertoo minulle jälkikäteen, että mummoleikkiä ei pelkästään esitetä lavalla vaan se elää tyttöjen arjessa niin harjoituksissa kuin esiintymismatkoillakin. Mummosta on tullut ryhmän oma Puhelinmummo -sketsihahmo, joka pitää mummon radio-ohjelmaa ja lukee mummon iltasatuja. Mummoksi voi heittäytyä kuka tahansa ryhmän jäsen.

Juontaja tulee lavalle. ”Hei, mä kysyin tuolla takana olevilta 4-vuotiailta esiintyjiltä, että millainen on hyvä yleisö. He kertoivat, että hyvä yleisö istuu hiljaa ja kuuntelee. On rauhallisesti ja taputtaa.” Yleisö tottelee ohjeita ja jotenkin minusta tuntuu, että taputukset ovat aavistuksen verran voimakkaampia – ihan kuin esiintyjien pyynnöstä. Seuraavassa konsertissa 7–9-vuotiaiden esiintyjien ohje yleisölle on seuraava: ”Yleisö vois olla hiljainen, hymyilevä ja kannustava. Ei saa buuata. Esityksen lopussa vois taputtaa ja huutaa hurraa.” No, mehän taputamme ja huudamme hurraa kaikkien esitysten jälkeen. Välillä yleisö alkaa taputtamaan myös kesken esityksen, jos tanssissa on mukaansatempaava tai taidokas kohta. Yleisön taputus siirtyy esiintyjien hymyyn. Onnellisuus säteilee lasten ja nuorten kasvoilta. Ja luulen, että sydänkin pampattaa mukavasti.

Lasten ja nuorten sitoutuminen esityksiinsä on käsin kosketeltavaa. Monet esityksistä ovat muodostuneet tanssijoiden ja ohjaajien yhteistyössä. Välituntia kuvaavassa esityksessä väkkäleikkeinä ovat rinnan suffle, flossaus, taputusleikit ja hyppynaru. Tanssijat eivät toista vain ulkoa opittua vaan osa koreografiasta syntyy siinä hetkessä. Tanssijoiden sooloja harjoitellaan etukäteen, mutta niihin jätetään tarkoituksella improvisoinnin varaa esitykseen. Joskus esiintymisfiilis saattaa rohkaista kokeilemaan haastavampaakin sooloa. Joskus taas on turvallisempaa vetää varman päälle.

Lasten ideat ja lasten maailma ei näy vain tansseihin liittyvässä tekemisessä vaan myös esitykseen sisältyvissä tunteissa. Tunteet nousevat lasten ja nuorten maailmasta. Esityksissä käsitellään paljon ystävyyttä ja riitaa, yksin jäämistä ja ryhmään kuulumista sekä erilaisuutta ja mukautumista massaan. Mitä käy, kun vietetään koko viikonloppu leirillä? Iloisena juoksujalkaa bussille, yhdessäoloa ja treenaamista. Ja sitten tulee se riita. Kyllästyttää, väsyttää ja on syöty vähän huonosti. Tanssi etenee ilosta rosoisuuteen. Ohjaajan toiveesta valotekniikassakin huomioidaan esityksen käännekohta. Riita ratkotaan ja harjoittelua jatketaan taas porukalla. Valoihin tulee enemmän keltaisen sävyjä.

Pääsen hetkeksi mukaan arviointiraadin ja ryhmän väliseen suulliseen palautekeskusteluun. ”Te olette tainneet olla itse tekemässä tota teidän esitystä?” ”Joo, me ollaan oikeestaan tehty se kokonaan.” ”No ohjaaja tietty anto musiikkivaihtoehtoja ja yhessä mietittiin tanssilajeja.” Raadin jäsenet nyökyttelevät. ”Näkee, että teillä on lavalla tosi kivaa yhdessä. Pitäkää siitä kiinni.” Tämä pieni ote tiivistää asian ytimen. Vaikka palautetilaisuudessa puhutaan tanssillisista kehittämiskohteista, kehonhallinnasta ja askeleen juurevuudesta, tärkein on silti kaikkien huulilla.

Tanssillinen taidokkuus tavoitetaan sitomalla esitykset lasten ja nuorten kiinnostuksenkohteisiin ja ottamalla heidät aktiivisesti mukaan esitysten tekemiseen. Tavoitteellisen ja korkeatasoisen harrastamisen taustalla täytyy olla tanssin palo ja yhdessä tekemisen riemu. Tanssiesityksessä paljastuu nopeasti, tanssiiko ryhmä yhdessä hengittäen ja toisiaan kannustaen vai onko lava täynnä yksilösuorittajia. Minulle tuli katselmuksessa sellainen tunne, että pääsin leikkiin mukaan. Ehkäpä tanssi onkin onnistuneimmillaan esiintyjien ja yleisön yhteistä leikkiä.

Elina Weckström
KM, tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto
Päiväkodin johtaja
elina.weckstrom@gmail.com

Artikkelin kuva: Jukka Heinämäki

Lisälukemista lasten harrastamisesta tutkimuksista blogikirjoituksiin:
https://www.nuorisotutkimusseura.fi/hankkeet/kentalta-kabinetteihin/julkaisut-ja-toiminta
https://yle.fi/urheilu/3-10193739
https://www.aamulehti.fi/ihmiset/lapsen-tekemisen-ei-tarvitse-olla-tavoitteellista-ei-ole-pakko-harrastaa-sanoo-asiantuntija-24207092/
http://www.lily.fi/blogit/kolmistaan/lasten-harrastaminen-vinoutunutta-ja-syy-aikuisissa
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/suorat-sanat/psykologi-lapset-harrastavat-liian-vakavasti