Koossa mainio kymmenikkö

Kiskot kolistelevat Kainuusta kohti Keskistä Suomea. Jälleen yksi leikkilähetti on toivoteltu tervetulleeksi joukkoon ja taputeltu tietä valmiiksi, jotta leikin ilo voi kiiriä valtakunnan joka kolkkaan.

Alkukeväästä vauhtiin polkaisseen Koko Suomi leikkii – hankkeen konkreettinen synnyttäminen on saavuttamassa yhden alkupuolen etapeistaan, kun kaikki loputkin Suomenniemen kymmenestä leikkilähetistä on aloittamassa kuluvalla viikolla työnsä.

Tavoitteena näillä leikin puolestapuhujilla on perustaa Terhokerho jokaiseen manner-Suomen kuntaan vuoden 2016 loppuun mennessä. Yksin he eivät urakkaansa pysty. Kutsu on kiirimässä kaikille Suomen Punaisen Ristin osastoille ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdistyksille eri puolelle Suomea lähteä yhdessä perustamaan paikkoja, joissa lapset ja eri-ikäiset aikuiset voivat leikkiä ja viettää kiireetöntä aikaa yhdessä.

Leikkilähetit ovat hankkeen käytännön primus moottoreita, jotka saattavat osastot ja yhdistykset alueillaan yhteen perustamaan kullekin paikkakunnalle omansisältöisensä Terhokerhon. Mahtavasti ovat lähetit saaneet jo joukkoja liikkeelle Uudellamaalla, Pirkanmaa-Hämeessä, Satakunnassa ja Savo-Karjalassa. Työpajoja lasten kuulemiseksi ja kerhojen perustamiseksi on pystytetty ja kerhoja mitä moninaisimmin sisällöin perustettu ja jo syksyksi suunniteltu. Etelä-Savon, Kymenlaakson ja Varsinais-Suomen sekä Lapin alueella ollaan pääsemässä vireään vauhtiin lähettien juuri aloitettua. Viestiä näiltäkin alueilta jo kiirii, että useassa kunnassa ollaan lähtötelineissä, kunhan leikkilähetti vaan ehtii Terhoreppuineen työpajoja vetämään.

Tällä viikolla saattelen vielä Keski-Suomen ja Pohjanmaan lähetit matkaan mukaan. Sitten on koossa leikkilähettien persoonallinen, raikas ja idearikas joukko. Taustat läheteillä on erilaiset, mutta yhteistä kaikille on valtava into ja palo viedä leikin iloa ja sukupolvien vuorovaikutuksen tärkeää sanomaa eteenpäin. Tämän joukon kanssa on ilo ottaa isokin haaste vastaan.

Olkaa hyvä leikkilähetit Maija, Noora, Eeva-Liisa, Inkeri, Piia K., Piia T., Hanne, Raili, Taija ja Anna sekä Suomen MLL:n ja SPR:N yhdistys- ja osastoväki – leikki vallatkoon Suomen!

Eevamaija Paljakka-Sippola
koordinaattori

Katso leikkilähettien yhteystiedot

Julkaistu: 20.5.2014

Jaa artikkeli: