Metsä leikittää ja rauhoittaa

Meille suomalaisille metsä ja metsäluonto ovat läheisiä ja itsestäänselvyyksiäkin. Metsää on joka puolella. Sinne mennään poimimaan marjoja ja sieniä, istuskelemaan kannolla, kulkemaan poluilla tai laduilla. Metsässä kuulee ja kuuntelee puiden huminaa, tarkkailee jatkuvasti muuntuvaa ympäristöä eri vuodenaikoina. Siellä voi päästää ilmoille tuskansa ja ilonsa. Siellä tuntee rauhoittuvansa. Luontoon ei kyllästy. Meillä on metsässä vapauden tunne, meillä on siihen jokamiehen oikeus.

Näinhän me aikuiset usein koemme. Mutta tulemmekohan ajatelleeksi, miten tämä tunne on syntynyt. Jotenkin sinne metsään on voinut jo lapsena jonkun kanssa turvallisesti mennä. Pieni lapsi ei mene, eikä hänen anneta mennä, yksin metsään.

Onko tämä perinteinen itsestäänselvyys vaarassa kadota? Tämä tuli mieleen, kun huomasin, että huhtikuussa on vietetty ensimmäistä kertaa Suomen lasten metsäretkipäivää. Tämä uudeksi perinteeksi toivottu tapahtuma oli organisoitu Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta käsin ja suojelijana oli tasavallan presidentti.

Päivän tavoitteena oli, että aikuiset vievät lapsia metsäretkille muistuttamaan metsissä liikkumisen tärkeydestä ja suomalaisen metsäluonnon kunnioittamisesta. Tulevat opettajat viestittävät, että jokaisen sukupolven on uudestaan opittava metsässä liikkumisen taidot ja metsän eliölajit. Jos metsään ei mennä ja sitä jopa pelätään, mitä jää kokematta, millainen maailma elämättä. Jokaisen lapsen pitäisi kampanjan mukaan päästä edes kerran lapsuudessaan metsäretkelle.

Perhepäivähoidon varhaiskasvatuksen säännölliseen päivärytmiin näyttää kuuluvan lähteminen yhdessä jonnekin lähiympäristöön. Usein se on lähimetsä, luonnon muovaama ja jatkuvasti muuntuva leikkiympäristö. Tämän vaikutelman sain, kun haastattelin perhepäivähoitajia eri puolella maata. Perhepäivähoito toimii tässä eleettömän vakiintuneesti.

Lapset eivät koskaan kyllästy metsäretkiin, näin toteavat perhepäivähoitajat. Kun on oltu metsässä, lapset ovat paljon levollisempia.
Myös päiväkodeista tehdään lasten kanssa retkiä. Onpa myös olemassa erityisiä metsäpäiväkoteja ja -eskareita, joissa ollaan melkein aina ulkona.

Aikuinen, joka itse nauttii luonnossa olemisesta, välittää sen lapselle. Jutellaan, tutkitaan, kuulostellaan. Metsässä saa nauraa ja juosta. Leikit keksitään paikan päällä. Ääntä mahtuu. Syödään eväitä. Metsässä ovat liikuntatelineet valmiina. Siellä voi tehdä keppijumppaa ja tasapainoilla. Lapset keksivät itse liikkeitä ja leikkejä. Leluja ei ole mukana. Tavaraa on muutenkin liikaa.

Vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja ylipäätään lasten ystävät voivat ehdottaa metsäretkeä eväiden kanssa. Uskon, että innostus on taattu eikä maksa mitään. Sitä mukavampaa on, jos retkellä on useampia lapsia – todistetusti.

Metsäluonto on meillä siis kaikkien käytettävissä, jokamiehen oikeutena. Tämä on maailmanlaajuisesti ajatellen harvinainen oikeus. Asiaa voisi tiedostaen laventaa ajatukseen, että metsä on jokalapsen oikeus. Jonkun aikuisen kautta ja kanssa jokaisen lapsen soisi jo pienestä pitäen kokevan metsän mukavaksi, mielenkiintoiseksi ja rauhaa antavaksi ympäristöksi. Tästä jokalapsen oikeudesta kasvaa sitten vähitellen elämänikäinen voimavara.

Anna-Leena Välimäki, kasvatustieteen tohtori ja tietokirjailija

Julkaistu 6.5.2016

(Kuva: Tiina Poimio)

Jaa artikkeli: