Nähdäänhän pian taas!

Iloisen rönsyävä puheensorina, nauru ja hennot kanteleen sävelet kuuluvat Iloisen Mielen Puiston päiväsalista kun lähes parikymmentä asukasta ja puolen tusinaa lasta on kokoontunut kerhoilemaan. Iloisen Mielen Puisto on erityisesti muistisairaille ja heikkokuntoisille vanhuksille tarkoitettu ryhmäkoti, jonka uudet tilat palvelevat loistavasti Terhokerhon tarpeita. Tilaa on riittävästi rauhalliseen oleskeluun ja toisaalta myös vauhdikkaampaan menoon joka pieniä kerholaisia houkuttaa.

Mäntsälän Terhokerhon leikkilähetti Maria Niemelä valmistelee laulukirjoja valmiiksi, MLL:n vapaaehtoinen Katja Talonpoika pilkkoo välipalaa ja SPR:n vapaaehtoiset Anna-Terttu Sydänmaa ja Ritva Liesvesi toivottavat kerholaisia tervetulleeksi kätellen ja iloisesti rupatellen. Myös diakoni Nita Laine saapuu paikalle. Kerhohetki aloitellaan rauhassa, mihinkään ei ole kiire. Terhokerhokulkunen lähtee kiertämään ja jokainen saa esitellä itsensä nimeltä, jos sen muistaa. Kerhon alussa haluaa yksi pieni kerholainen esitellä kanteleen soittotaitojaan ja kerho saa kuulla kolme herkkää kappaletta pienen pojan esittämänä. Esityksen jälkeen lauletaan toivottuja yhteislauluja: ”Maa on niin kaunis” ja” Pohjantähden alla” kappaleisiin ei laulukirjoja tarvita. Kansakoululaulujen sanat löytyvät muistisairaidenkin sielun sopukoista. “Kas metsämökin ikkuna” luonnistuu laulaen ja leikkien. Pantomiimina esitetty laulu naurattaa ja haastaa sopivasti.

Laulujen jälkeen aloitetaan maalaaminen. Sormivärit houkuttavat pienet sormet maalaamaan ja osa senioreistakin haluaa kokeilla. Yhteisiä taideteoksia syntyy ja pienimmät taiteilevat monta teosta senioreille omistuskirjoitusten kera. Iloiset värit ja käsillä tekeminen tuo hymyn huulille, monille riittää pienten touhuajien seuraaminen ja ihmettely. Vapaaehtoisilla riittää aikaa ja hymyjä joka suuntaan. Kaikkien kädet tuntuvat olevan tarpeen. Yhdessä ryhdytään miettimään erään rouvan ikää. Syntymävuosi on hyvin muistissa, mutta laskutoimituksessa ei ihan päästä yhteisymmärrykseen. Yhdessä tuumin kuitenkin todetaan, että elämää taitaa olla enemmän takana kuin edessä. Vuodesta 1922 on pitkä matka tähän hetkeen.

Kerhohetken päätteeksi nautitaan välipalaksi hedelmiä ja tunnin kestävä kerhoilu alkaakin tulla päätökseen. ”Suljen ihanan soittorasian laulu” päättää kerhon ja vielä kesäkuussakin tavataan. Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olevan kiire. Rupattelu ja iloinen puheensorina jatkuu. Kiva oli tavata. Nähdäänhän pian taas!

 

Marita Haapasalo

suunnittelija

vapaaehtoinen leikkilähettihanke

marita.haapasalo(at)mll.fi

Jaa artikkeli: