Osaavatko lapset enää leikkiä?
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

Vuosien varrella olen digitaalisesta pelaamisesta puhuessani kohdannut joukoittain kasvattajia, niin vanhempia kuin ammattilaisiakin. Erityisesti pienten lasten kasvattajien kohdalla toistuu huoli digipelaamisesta leikin köyhdyttäjänä ja syrjäyttäjänä. Riittääkö lapsilla enää aikaa tai kiinnostusta muuhun kuin ruutujen tuijotteluun, jäävätkö hippaleikit ja muu touhuaminen historian hyllyille käpylehmien viereen?

Olen yleensä vastannut näihin huoliin kertomalla tarinan kummipojastani. Olimme mökillä, Suomen kesä oli kauneimmillaan ja kaikki sukulaiset olivat ulkona puuhaamassa kuka mitäkin. Paitsi minä ja kummipoika, tietysti. Me istuimme sisällä pelaamassa tabletilla Angry Birdsiä. Koin kuitenkin pelikasvatusvastuukseni hätistellä silloin 5-vuotiaan pojan ulos, aikaakin oli tabletilla mennyt jo hyvä tovi. Ongelma oli kuitenkin ilmeinen: kuinka saada laitteeseen uppoutunut mukula tekemään jotain muuta?

Ratkaisu oli yllättävän helppo. Angry Birds jatkui, mutta ilman tablettia. Laudanpätkistä syntyi pelistä tuttuja torneja. Tyhjät tölkit, mökkilelut ja kaikki muu käsillä oleva taas muuttuivat vihaisiksi linnuiksi ja ahneiksi possuiksi. Tornit nousivat ja kaatuivat kerta toisensa jälkeen, kummipoika pomppi innostuksesta jokaisen heiton kohdalla. Peli myös kehittyi – yhtäkkiä oltiinkin jo Angry Birds: Star Warsin maailmassa. Darth Vader oli tietysti musta tölkki.

Puolitoista tuntia myöhemmin kummisetä oli uuvuksissa, nuorelle polvelle leikki olisi maistunut helposti varmaan toisen mokoman lisää. Yritin ehdottaa, josko kummipoikani olisi itse kasannut torneja, mutta se ei käynyt päinsä. Leikkiin kuului, että minä kasasin ja hän heitti, piste. Ymmärsin, tottelin ja pystytin vielä yhden tornin. Sitten kaksi lisää.

Olen palannut tähän muistoon usein pohtiessani digipelaamisen ja leikin suhdetta. Yhteistä leikkiä ei olisi ollut ilman peliä, toisaalta leikki kiinnosti aivan yhtä paljon kuin pelikin, ellei enemmän. Kummipojalleni en usko eron näiden kahden välillä olleen kovin merkittävän, vaan Angry Birds oli nastaa tavalla ja toisella. Sama on myöhemmin toistunut muidenkin pelien kohdalla. Leikitään, pelataan ja taas leikitään. Joskus ideat leikkiin löytyvät peleistä, joskus taas kirjoista, arjesta, lastenohjelmista tai mielikuvituksen ryydittämänä kaikista näistä iloisesti sekaisin.

Aikuisille kasvattajille on usein hyvä muistaa, että lapset elävät omaa lapsuuttaan, eivät vanhempiensa sukupolven. Uusille leikin muodoille ja innoittajille voi ja pitääkin antaa tilaa, hellittää hieman huolesta ja ennakkoluuloista, kuunnella ja antaa huomiota. Leikin välineitä ja muotoja tärkeämpää on olla mukana, kyllä lapsi leikkiä osaa.

Mikko Meriläinen, pelikasvatustutkija, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

Julkaistu: 18.9.2015