Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

TERHOPOLKU

Toiminta

Terhokerhon suunnittelua ja toimintaa ohjaavat ennen kaikkea kiireetön yhdessäolo, leikillisyys ja ilo.

Toiminta suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa ja erityisesti 5–10-vuotiaita lapsia ajatellen, mutta kaikenikäiset lapset ja aikuiset ovat tervetulleita kerhoon. Kerhotapaamisen lopuksi ohjaaja tiedustelee ja kirjaa ylös osallistujien toiveita seuraaviin tapaamisiin. Jokainen tapaamiskerta on hyvä suunnitella riittävän väljäksi, jotta osallistujien toiveille ja ideoille jää tilaa myös kerhotapaamisen aikana.

Terhokerhon ohjelma voi olla hyvinkin monenlaista: askartelua, retkeilyä, satuja, leipomista, laulamista, loruilua, pelaamista tai vaikkapa vain rentoa yhdessä olemista ja jutustelua. Inspiroikaa sisältöjä vapaasti hankkeen periaatteet huomioiden.

Vinkkejä toimintaan löytyy Terhokerhon käsikirjasta, tältä sivustolta Leikkivinkkejä-osiosta sekä Facebook-sivuiltamme. Jos sinulla on omia leikkivinkkejä, joita voisimme laittaa näkyviin Leikkivinkkejä-osioon, olethan yhteydessä alueesi leikkilähettiin.

Tila

Terhorepusta löytyy materiaalia ja rekvisiittaa, jota voi hyödyntää Terhokerho-tilan luomisessa. Aseta reppu ja levitä haitariopas sopivaan paikkaan näkyville. Repusta löytyvän Terhokankaan voi levittää alustaksi alkupiiriin, ripustaa se seinäkankaaksi tai käyttää sitä vaikkapa majan rakentamisessa.

Valaistusta säätämällä tilaan voi luoda mukavan, kutsuvan ja rauhallisen tunnelman.

Tilajärjestelyissä on hyvä huomioida osallistujien erilaiset tarpeet ja laaja ikähaitari: kaikki eivät välttämättä pysty esimerkiksi istumaan lattialla. Siirtäkää esteet pois tieltä.

Tilan turvallisuudesta tulee myös huolehtia. Huolehdi, että toiminnassa käytettävät välineet ovat pienillekin lapsille soveltuvia ja turvallisia. Tutustu kokoontumistilan turvallisuusohjeisiin ja poistumisteihin. Jos ohjelma tapahtuu ulkotiloissa, varmista turvallisuus myös siellä. Ota ulkoiluun ja retkille mukaan matkapuhelin ja haavanhoitovälineet.

Löytäminen

Mainostakaa Terhokerhoanne siellä, missä ihmiset liikkuvat: netissä, kirjastoissa kaupoissa, leikkipuistoissa, nuorisotiloissa. Valmiita, täytettäviä ja tulostettavia ilmoituspohjia löytyy Aineistopankista.

Olkaa yhteydessä kaikkiin mahdollisiin yhteistyötahoihin (esim. kunta, koulut, neuvolat jne.) ja muihin järjestöihin, jotta voitte kertoa toiminnasta myös heidän kauttaan.

Laittakaa riittävästi ja selkeitä opasteita kerhotilan ulkopuolelle, jotta tulijat löytävät vaivatta perille. Terhorepusta löytyy tätä tarkoitusta varten pahvisia ilmoituspohjia.

Avoinna olevat ovet kutsuvat ja houkuttelevat mukaan Terhokerhoon.

Pyytäkää osallistujia tuomaan omia ystäviään ja tuttaviaan mukaan.

Kohtaaminen

Toivota jokainen tulija henkilökohtaisesti tervetulleeksi kerhoon ja ota jokainen osallistuja vastaan sellaisena kuin hän on.

Jokainen kerhotapaaminen aloitetaan yhteisellä alkupiirillä ja alkuleikillä, jossa vapaaehtoiset toivottavat kaikki yhteisesti tervetulleiksi, esittäytyvät ja osallistujat voivat samalla kertoa nimensä ja tutustua toisiinsa.

Kerholaisilla on mahdollisuus osallistua toimintaan omista lähtökohdistaan käsin. Kaikkeen toimintaan ei tarvitse osallistua. Hyvä Terhokerho sisältää ja kestää myös erilaisia tunteita sekä niiden ilmaisemista.

Tehkää kerhossa asioita, joissa kaikilla on mahdollisuus tuntea onnistumisen iloa. Luokaa ilmapiiri, jossa korostetaan toisten huomioimista, tukemista ja kannustamista sekä tasapuolisuutta.

Kiusaamiseen tulee puuttua välittömästi! Terhokerhot eivät salli kiusaamista.

Palaaminen

Osallistujien sitouttaminen toimintaan on tärkeää. Tässä auttavat mm. Terhokerhojen tunnusmerkkien, kuten Terhopassin ja leiman käyttäminen. Askarrelkaa jokaisen tulijan kanssa oma passi ja muistakaa antaa leimat kaikille kerhotapaamisen päätteeksi.

Kokoontukaa kerhotapaamisen lopuksi loppupiiriin ja keskustelkaa yhdessä siitä, mikä oli tällä kerralla mukavinta. Kiittäkää osallistumisesta ja kutsukaa kävijät mukaan seuraavallakin kerralla. Kertokaa osallistujille seuraavan kerran ajankohta ja teema. Muistakaa kysyä ja kirjata itsellenne muistiin osallistujien toiveet seuraavia kertoja varten. Terhorepusta löytyy päiväkirja muistiinpanoja varten. Miettikää, miten otatte osallistujien toiveet huomioon seuraavia kerhotapaamisia suunnitellessanne.

Vapaaehtoinen ohjaaja voi perustaa kerhoaan varten oman sivun Facebookiin. Sivun tulee olla Terhokerhon periaatteita ja arvoja noudattaen avoin kaikille. Sivulla on helppo tiedottaa oman kerhon toiminnasta, ja yhteisenä keskustelukanavana se toimii myös hyvänä keinona osallistujien sitouttamisessa ja verkoston ylläpitämisessä. Ennen sivun perustamista ohjaajan tulee tutustua Aineistopankista löytyviin, Koko Suomi leikkii -hankkeen sosiaalisen median ohjeisiin. Apua ja ohjausta saa myös oman alueen leikkilähetiltä.