Unet aikuisten leikkikenttänä
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

Leikki on kokemus, jota leimaavat omaehtoisuus, innostunut motivoituneisuus ja sopiva haasteellisuus. Kun puhutaan kokemuksista, puhutaan usein valvetajunnan tapahtumista, kuten tunteista, elämyksistä tai ajattelemisesta. Unet muodostavat kuitenkin laajan ja merkityksellisen osan kokemusmaailmoja, vaikka ne usein valveilla unohtuvat.

Aikuisen elämä voi työn ja muun arjen paineissa tuntua työläältä ja leikittömältä. Leikin ja unen yhteydestä ehkä kertoo, että sekä leikki että nukkuminen ovat samaan aikaan vaarantuneet nykyajan aikuisilla. Emme kuitenkaan voi elää ilman unta, ja leikkikin on samalla tavalla välttämätön osa ihmisyyttä. Vaikka aikuinen ei toteuttaisi leikkisää ihmisyyttään valveilla, hän usein toteuttaa sitä silti unissaan. Jopa ihmiset, jotka eivät pysty valveilla mielikuvittelemaan asioita (ns. afantasia eli mielen sokeuden ilmiö), voivat nähdä mielikuvituksellisia unia.

Unissa tapahtuvaa leikkiä ovat esimerkiksi seikkailu-unet, joissa tutustutaan outoihin paikkoihin. Niitä ovat myös takaa-ajounet, joissa jahdataan ja tullaan jahdatuiksi, sekä etsintäunet, joissa pyritään löytämään vaikkapa jokin mystinen kadonnut esine tai paikka. Leikki on läsnä myös lentounissa, joissa unennäkijä nousee lentoon omat kätensä siipinään ja liitelee yläilmoissa maisemia katsellen.

Ehkä parhaimmillaan ja viihdyttävimmillään unet ovat selkounia. Niissä unennäkijä havaitsee näkevänsä unta ja pystyy jopa ohjailemaan untaan. Hänen ei tarvitse noudattaa unen tarjoamia leikin sääntöjä vaan hän voi itse muokata unen sisältöä. Usein aikuisten unissa esiintyy toimimattomia työvälineitä ja kulkuneuvoja, mutta selkounessa välineet voi laittaa toimimaan. Esimerkiksi auto voi selkounessa olla hauska leikkiväline, jolla voi kaahata turvallisesti piittaamatta valvemaailman rajoittavista liikennesäännöistä.

Vaikka unet ovat huvittelun areena, niillä on myös vakava puolensa. Työn tekemisen näkökulmasta unet eivät ole pelkästään vapaa-ajan viihdykettä vaan ne voivat olla myös ”vakavaa leikkiä”, jolla on hyödyllinen tavoite tai lopputulos. Vakavaa leikkiä voidaan hyödyntää unissa muun muassa ajankohtaisten työongelmien ratkaisemiseen, tilanteiden harjoitteluun ja vaihtoehtoisten toimintamahdollisuuksien kokeiluun.

Unien leikkiin liittyy tyypillisesti luovuus, joka mahdollistaa muun muassa taideteosten, ideoiden ja keksintöjen synnyn. Kirjailija Robert Louis Stevenson esimerkiksi näki unta metamorfoosista, joka innoitti häntä kirjoittamaan kirjan Tri Jekyll ja Mr Hyde. Kemisti Auguste von Kekule uneksi käärmeestä, jonka avulla hän löysi bentseenin rakenteen. Keksijä Elias Howen puolestaan kerrotaan keksineen unessaan ompelukoneen.

Keskiverto unennäkijä ei ehkä saa unissaan tällaisia suuria ahaa-elämyksiä, mutta jokainen voi saada unissaan oivalluksia jokapäiväisen työnsä sujuvoittamiseksi ja parantamiseksi. Oivallusten esiintymistä voi lisätä siten, että valmistautuu ennen nukahtamista käsittelemään valitsemiaan asioita unissaan. Oivallukset ja luovuus eivät synny tyhjästä, oltiinpa sitten valveilla tai unissa, vaan niitä edeltää asioiden pohtiminen ja osaamisen kasvattaminen.

Unikokemusten merkitystä elämässä korostaa se, että ”unileikkiä” ei tapahdu pelkästään nukkumisen aikana. Ihmisen lajiominaisuuksiin kuuluu ehkä juuri leikkisyyden vuoksi taipumus liikkua mielikuvituksessaan myös hereillä yli paikan ja ajan asettamien rajojen. Valveilla tapahtuvaa haaveilua ja ajatusten harhailua kutsutaan niin arkielämässä kuin tutkimuksen parissa päiväunelmoinniksi. Kuten leikkiä, myös päiväunelmointia motivoivat henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteet ja tavoitteet. Myönteisiin asioihin keskittyvällä päiväunelmoinnilla on hyödyllisiä seurauksia henkilökohtaiselle hyvinvoinnille, sillä se herättää uneksijassa myönteisiä tunteita, kohentaa mielialaa ja parantaa työstä palautumista.

Unet eivät ole vain henkilökohtaista leikkiä, sillä niihin liittyy myös sosiaalisia funktioita. Työpaikoilla unien sosiaalinen ulottuvuus ilmenee selvimmin, kun unista keskustellaan. Silloin unia kerrotaan usein huumorimielessä, jolloin unet viihdyttävät, keventävät ilmapiiriä ja rakentavat yhteisöllisyyden tunnetta. Vakavammassa tarkoituksessa voidaan etenkin työtä ja työyhteisöä koskevia unia tarkastelemalla huomata voimavaroja ja ongelmakohtia, ja tätä tietämystä voidaan hyödyntää työpaikan kehittämisessä.

Virpi Tökkäri
Soveltavan psykologian yliopistonlehtori
Lapin yliopisto

Artikkeliteksti perustuu unia työelämässä käsittelevään tutkimukseen, jonka rahoittaja on Koneen säätiö.