Yhdessäolon aika on nyt

Joulu on yhdessäolon aikaa. Perinteisesti Suomi hiljenee joulunviettoon viimeistään aattona joulurauhan julistuksen jälkeen.  Meillä kaikilla on joulunaikaan liittyviä muistoja lapsuudestamme. Lapsena koettuja perheen yhteisiä hetkiä muistellaan vielä aikuisenakin lämmöllä. Marraskuun puolessa välissä poikani huokaili nukkumaan mennessään, että voi kun olisi jo joulu. Mielessäni ajattelin, että joululahjatoiveet uusine peleineen olisivat huokausten takana, mutta arvaukseni meni pieleen. Hänen toiveenansa oli päästä joulunviettoon, jotta koko perhe olisi kotona, eikä olisi kiirettä.

Jokainen perhe luo oman joulutraditionsa. Traditio syntyy, kun joulunviettoon syntyy rutiineja. Perinteisesti monen suomalaisen jouluun liittyy yhdessä syömistä, olemista, laulamista, saunomista, kuusen koristelua, haudoille kynttilän viemistä ja lahjojen avaamista. Lapset rakastavat rutiineja, koska ne luovat turvaa. Rutiinien varjopuoli on siinä, että ne luovat samalla ennakko-odotuksia. Jos odotukset eivät syystä tai toisesta toteudu, voi syntyä harmia ja pettymyksiäkin. Aikuisen tehtävänä on säädellä rutiinien ja odotuksien tasapainoa. Lapselle tärkeintä on aikuisen läsnäolo, kuuleminen ja yhdessä tekeminen.

Jouluna on hyvä hetki etsiä kaapeista lautapelit ja koota perhe ja tuttavat pelin äärelle. Porukassa on mukava muistella ja laulella mieluisimpia joululauluja ja vertailla, mitkä laulut ja leikit ovat joko lasten tai aikuisten mieleen ja mitkä taas ilahduttavat kaikkia. Miltä tuntuisi, jos tänä jouluna lahjasäkistä löytyisikin pakettien sijaan lasten toiveita lasten ja aikuisten yhdessäoloon ja tekemiseen?

Paras lahja, jonka aikuinen voi lapselle antaa, on yhteinen aika. Jouluna on aika hengähtää ja viettää aikaa perheen, sukulaisten ja tuttavien kanssa. Joulun merkitys syntyy kiireettömyydestä, yhdessäolosta ja läsnäolosta. Antaessamme aikaamme lapsille ja toisillemme, saamme itsekin. Yhdessä koetut ilon hetket tallentuvat niin lasten kuin aikuisten mieliin ja samalla ne vahvistavat voimavarojamme. Ihminen, jolla on varastossa paljon jaettua iloa, kestää stressiä paremmin ja on vahvempi selviämään vaikeuksien yli. Ilon jakamisen taito säilyy läpi elämän ja tämä jos mikä, on paras joululahja, jonka aikuinen voi lapselle antaa.

Rauhallista joulunaikaa ja yhdessäoloa!

Tarja Satuli-Kukkonen, projektipäällikkö, Koko Suomi leikkii -hanke

Julkaistu: 23.12.2015

Jaa artikkeli: